Juuri kun pääsin sanomasta että en pahemmin välitä scifistä, muistin tämän kirjan. En tiedä voiko sen luokitella tosin scifiksikään, ehkä post-apokalyptinen voisi olla parempi sana (ei ole siis hajuakaan). Joka tapauksessa Jean Heglandin Suojaan metsän siimekseen on ihastuttavan mielikuvituksellinen tarina. Millainen maailma on kun tekniikka pettää, ei ole sähköä, ei bensaa..? Kaupoissa ei ole ruokaa, kaikki murenee ympäriltä. Kirjan päähenkilöinä on kaksi tyttöä, sisarukset Nell ja Eva, jotka asuvat isänsä kanssa maaseudulla, kaukana muusta asutuksesta.

Tässä kirjassa pidin erityisesti sen luonnonläheisyydestä ja hieman mystisestä tunnelmasta. Siitä tuli mieleen multa, lehdet, sade, kesä. Vaikka en erityisemmin halua itse mennä metsän keskelle kävelemään, on suloista lukea kirjoista miltä se tuntuu.